Hero Gaming on sitoutunut tukemaan vastuullista pelaamista osana asiakaspalvelupolitiikkamme ja sosiaalista vastuutamme. Tiedämme, että pienelle joukolle asiakkaista uhkapeli voi aiheuttaa henkilökohtaisia, sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia tai terveysongelmia, ja uskomme, että meidän velvollisuutemme on varmistaa, että asiakkaamme nauttivat pelaamisesta sivustoillamme ja ovat samalla tietoisia peliongelmiin liittyvistä sosiaalisista ja taloudellisista vahingoista.
Hero Gaming ottaa sosiaalisen vastuunsa erittäin vakavasti. Sitoutumisemme vastuulliseen pelaamiseen näkyy myös lahjoituksena GambleAwarelle. Tämä järjestö rahoittaa koulutus-, ennaltaehkäisy- ja hoitopalveluja sekä tutkimusta laajentaakseen yleisön ymmärrystä uhkapelien aiheuttamista haittavaikutuksista. Tavoitteena on ehkäistä kaikenlaista haittaa, tehostaa ja varmistaa, että ne jotka kokevat pelaamiseen liittyviä ongelmia saavat nopea ja tehokasta apua sekä tukea.
Pelaamisen hallinta
Pelaamisen tulisi olla hauska harrastus eikä keino saada tuloja. Vaikka suurin osa ihmisistä pystyy käsittelemään pelaamista virkistystoimintana ja käyttämään siihen vain sen verran kuin heillä on varaa riskiin, jotkut eivät. Jotta voit valvoa pelaamistottumuksiasi, muistutamme sinua aina seuraavista asioista:
- Pelaamisen tulisi olla maltillista ja osa vapaa-ajan viihdettä, ei keino ansaita rahaa.
- Vältä tappioiden jahtaamista – aina tulee toinen päivä.
- Pelaa vain silloin, kun pystyt myös kattamaan mahdolliset tappiot.
- Seuraa, kuinka paljon aikaa käytät pelaamiseen ja varmista, että olet perillä minkä verran rahaa käytät pelaamiseen.
Jos tarvitset taukoa pelaamisesta, voit asettaa tilillesi erilaisia rajoja ottamalla yhteyttä meihin live chatin tai [email protected] kautta tai sulkea pelitilisi kokonaan. Pelitilin poissulkeminen on hyvä työkalu, jos sinusta tuntuu, että olet kadottanut pelaamisen hallinnan.
Jos sinun on keskusteltava jonkun kanssa mistä tahansa huolenaiheista, joita sinulla saattaa olla pelitottumuksiisi liittyen, ota yhteyttä johonkin organisaatiosta, jotka olemme listanneet myöhemmin tällä sivustolla osiossa "Uhkapelien neuvontaorganisaatiot".
Testaa onko pelaaminen kontrollissasi
Jos olet huolissasi, että pelaamisella on kielteinen vaikutus elämääsi tai jonkun muun, ota aikaa kysyäksesi itseltäsi seuraavat kysymykset:
- Estääkö pelaaminen sinua tekemästä töitä tai opiskelemaan?
- Pelaatko kuluttaaksesi aikaa vai paetaksesi tylsyyttä?
- Pelaatko yksin pitkiä aikoja?
- Ovatko muut koskaan arvostelleet sinua pelaamisen vuoksi?
- Oletko menettänyt kiinnostuksen perhettäsi, ystäviäsi tai harrastuksiasi kohtaan uhkapelien takia?
- Oletko koskaan valehdellut peittääksesi todellisen pelaamasi rahasumman tai pelaamasi ajan?
- Oletko valehdellut, varastanut tai lainannut, jotta voisit jatkaa pelaamistasi?
- Oletko haluton käyttämään pelattavissa olevia rahoja johonkin muuhun?
- Pelaatko kunnes menetät kaikki rahasi?
- Tuntuuko sinusta häviön jälkeen, että sinun täytyy yrittää voittaa tappiot takaisin mahdollisimman pian?
- Jos rahat loppuvat pelaamisen aikana, tuntuuko sinusta, että olet hukassa ja epätoivoinen sekä sinulla on tarve päästä pelaamaan uudelleen mahdollisimman pian?
- Saavatko riidat, turhautuminen tai pettymykset sinut pelaamaan?
- Saako pelaaminen sinut masentuneeksi tai aiheuttaako se riskiä itsesi vahingoittamiseen?
Mitä useampiin kysymyksiin vastasit "kyllä", sitä suurempi merkki se voi olla siitä, että sinulle on kehittymässä tai sinulla on ongelmia pelaamisen kanssa, joita on syytä käsitellä. Keskustelu jonkun kanssa tässä vaiheessa on ratkaisevan tärkeää ja voi osoittautua hyödylliseksi, ota yhteyttä johonkin organisaatiosta osiosta "Uhkapelien neuvontaorganisaatiot" välittömästi.
Työkalut vastuulliseen pelaamisen
Hero Gaming tarjoaa työkaluja vastuullisen pelaamiseen ylläpitämiseen tarjoamalla pelaajille mahdollisuuden asettaa pelitilille talletusrajoja, kierrätysrajoja, tappiorajoja ja todellisuushälytyksiä. Voit asettaa rajan napsauttamalla tätä, kun olet kirjautunut pelitilillesi. Todellisuustarkistuksen ajan määrittääksesi napsauta tästä, kunhan olet kirjautunut tilillesi. Tässä osiossa on esitelty kaikki saatavilla olevat rajat ja todellisuushälytykset.
Rajat voidaan asettaa 24 tunnin, 1 viikon tai 1 kuukauden ajaksi, ja niitä sovelletaan tilillesi, kun vahvistat haluamasi rajat. Lisäksi tarjoamme tauon pitämistä, jonka avulla pelaajat voivat asettaa pelitilille yhden päivän, viikon tai kuukauden mittaisen tauon. Yli kuuden viikon mittaisen tauon pelaajat voivat aktivoida ottamalla yhteyttä meihin live chatin tai [email protected] kautta.
Kaikkia rajoja voidaan muuttaa milloin tahansa. Talletusrajan alentaminen tulee voimaan välittömästi, kun taas nosto tapahtuu 24 tunnin kuluttua.
Jos tarvitset lisätietoja tai apua näihin työkaluihin liittyen ota yhteyttä meihin live chatin tai [email protected] kautta
Normaali tilien sulkeminen
Jos haluat taukoa pelaamisesta mistä tahansa syystä (paitsi jos kyseessä on peliongelma, jolloin pelitilin poissulkemisen pitäisi tulla kysymykseen), tarjoamme sinulle pelitilisi sulkemista / jäädyttämistä. Voit sulkea tilisi ottamalla yhteyttä meihin live chatin tai [email protected] kautta. Tavanomainen pelitilin sulkeminen tarkoittaa, että tilisi voidaan avata uudelleen pyynnöstä. Jos haluat avata pelitilin uudelleen, ota yhteyttä meihin live chatin tai [email protected] kautta. Joissakin tapauksissa saatamme kysyä, mistä syystä haluat avata tilisi uudelleen ennen kuin aktivoimme tilisi.
Tilin poissulkeminen
Tarjoamme tilin poissulkemista, jonka pelaaja voi itse aktivoida klikkaamalla täältä vahvista painiketta, ollessaan sisäänkirjautuneena tilille tai ottamalla yhteyttä meihin live chatin tai [email protected] kautta. Tilin poissulkeminen tarkoittaa, että tilisi pysyy suljettuna 6 kuukauden ajan tai lopullisesti.
Ennen tilin poissulkemista koskevan pyynnön vahvistamista sinulle annetaan tietoja tilin poissulkemiseen liittyvistä seurauksista. Jos päätät poissulkea tilisi, kannattaa harkita, että laajennat tilisi poissulkemisen koskemaan myös muita sivustoja, joissa sinulla on aktiivinen tili. Mitkä tahansa määrittelemättömät vedot sinä aikana kun tilisi poissulkemista käsitellään ratkaistaan tavanomaisella tavalla tavanomaisten aikataulujen mukaisesti ja, jos niitä myöhemmin sovelletaan, voitot maksetaan. Määräaikainen peliesto voidaan poistaa 24 tunnin harkinta-ajan jälkeen, kun taas toistaiseksi voimassaoleva peliesto voidaan poistaa vain 7 päivän harkinta-ajan jälkeen.
Avataksesi pelitilin uudestaan, tulee sinun lähettää kirjallinen pyyntö osoitteeseen [email protected], jonka jälkeen autamme sinua palaamaan sivustolle tavallisten toimenpiteidemme mukaisesti.
Lisätietoa siitä, miten käsittelemme tilin poissulkemista, kuten muiden tilien sulkemista lisenssinhaltijan hallinnoimilla ja ylläpitämillä muilla sivustoilla, on kohdassa ''Yleiset käyttöehdot''. Lisenssisopimuksemme mukaisesti, mikäli ilmoitat meille, että sinulla on pelaamista koskevia ongelmia, sinun tilisi poissuljetaan automaattisesti myös muilta sivustoistamme, joita hallinnoimme tai ylläpidämme. Tämä tapahtuu viimeistään 24 tunnin kuluttua siitä, kun olemme vastaanottaneet alkuperäisen tilin poissulkemispyynnön. Tilin poissulkemisen aikana EI ole mahdollista avata tiliä uudelleen, ja mahdolliset pyynnöt hylätään automaattisesti. Sinut poistetaan myös kaikilta markkinointilistoilta.
Suosittelemme myös asentamaan ohjelmia, joiden avulla voit estää pääsysi pelisivustoille. Suodatusjärjestelmät löytyvät tämän sivun viimeisestä osasta.
Betfilter - Ohjelmisto, jolla estät kaikki uhkapelisivustot.
Suodatusratkaisut tarjoavat vanhemmille mahdollisuuden säännellä netinkäyttöä valittujen kriteerien perusteella. Vanhemmat voivat käyttää suodattimia estääkseen lapsiaan pääsemästä muun muassa uhkapelisivuille. Jos jaat tietokoneesi ystävien tai perheenjäsenten kanssa, jotka ovat alaikäisiä, tai olet pyytäneet tilin sulkemista pelisivustoilta, harkitse valvovia suodatusratkaisuja, kuten:
CyberPatrol
Alaikäisten pelaaminen
Alle 18-vuotiaiden on laitonta avata tili tai pelata Hero Gamingilla, ja suhtaudumme tämän lain noudattamiseen erittäin vakavasti. Teemme ikävalvontatarkastuksia kaikille asiakkaille, jotka käyttävät maksutapoja jotka ovat myös alle 18-vuotiaiden käytössä, ja teemme myös satunnaisia tarkastuksia iän vahvistamiseksi.
Huomioithan, että sivustoa käyttävien alle 18-vuotiaiden voitot takavarikoidaan ja tästä voidaan tehdä ilmoitus viranomaisille.
Uhkapelien neuvontajärjestöt
GambleAware tarjoaa apua ja auttaa estämään ihmisiä ajautumasta peliongelmiin. Lukeaksesi lisätietoja vieraile osoitteessa https://www.begambleaware.org/.
Gamblers Anonymous on sellaisten miesten ja naisten yhteisö, jotka ovat liittyneet yhteen omien uhkapeliongelmiensa vuoksi ja auttavat nyt muita pelaajia pääsemään eroon ongelmistaan. Nämä ovat alueellisia ryhmiä ympäri maailman. Gamblers Anonymousin kansainvälinen sivusto löytyy osoitteesta www.GamblersAnonymous.org/ga/.
Gambling Therapy tarjoaa tukea ja neuvontaa jokaiselle, jolle uhkapeli aiheuttaa ongelmia. Gambling Therapy Teamin jäsenet toimivat sekä Yhdistyneessä kuningaskunnassa että myös kansainvälisesti. Sivusto löytyy osoitteesta www.GamblingTherapy.org. Auttava puhelin: 01384 241292.